Valkoinen ss kääpiöluppa


Valkoinen ss kääpiöluppa

Valkoinen sinisilmäinen kääpiöluppa on ollut Suomessa noin kymmenen vuoden ajan. Itse olen sen parissa elänyt vuodesta 2010 ja ehtinyt jo tässäkin ajassa kokea ja nähdä ne monet ylä- ja alamäet.

Aihe itsessään, eli rodun ja sen värimuunnoksen terveys, on itselleni niin läheinen ja tärkeä, että tahdon jakaa siitä jotain informaatiota.

Terveydestä

Valkoisen ss kääpiölupan kanta on ollut pieni ja geenipooli hyvin suppea. Geenipoolin suppeus on kirous itsessään, sillä mikäli kannassa esiintyy sairautta, se on tällöin kaikkialla. Tämä näkyi karuimpana vuosia sitten Norjassa, jossa kantaan ehti pesiytyä voimakas, periytyvä epilepsia, joka oli sitten käytännössä kaikissa valkoisissa sinisilmäisissä kääpiölupissa kautta maan ja hävittikin valkoiset ss kääpiölupat melko tasaisesti.

Koska Norjassa valkoisen sinisilmäisen kanta oli sairas, päätin omasta kasvatuksesta jättää pois kaikki kanit, joilla tiesin olevan norjalaisia sukujuuria, sillä kuten sanottua, epilepsia kantaa useankin sukupolven takaa ja voi yllättää hyvin surullisesti, eikä eläinten terveyden kanssa tulisi koskaan leikkiä.

Tiedän myös, jo joitain vuosia sitten, esiintyneen osassa valkoisen ss kääpiölupan linjaa aikuisiällä puhkeavaa purentavikaa, joka oli myös hyvin periytyvää. Tässä poikaset olivat pienestä asti normaalipurentaisia, mutta ollessaan noin 10-12 kk ikäisiä, niille muotoutui voimakas purentavika. Myös näiden kanien taustalla oli norjalaisia kaneja.

Valkoisen ss kääpiölupan kasvatus oli alussa siis ikäänkuin kuoppaista, koska saadakseen terveitä kaneja, joutui jalostuksesta jättämään pois paljon kaneja - mikä taas oli karua, koska niiden määrä ja geenipooli Suomessa ylipäänsä oli valmiiksikin pieni. Olen onneksi saanut Suomeen uusia yksilöitä Saksasta ja Ruotsista, ja tarkoitus olisi saada lisää.


Rodunomaisuudesta

Kääpiöluppia on hyvin erikokoisia, aina reilun kilon painoisista, yli kaksikiloisiin. Rodulle ihanteellinen paino pohjoismaisessa standardissa on 1,41-1,90 kg.

Kun aikoinaan lähdin kasvattamaan valkoista ss kääpiöluppaa, ne olivat melkein poikkeuksetta hyvin suuria kooltaan ja ylittivät usein jopa standardissa määritellyt painot, ollen noin kahden kilon painoisia. Halusinkin saada niiden kokoa hiljalleen hinattua alaspäin - terveestä perimästä tinkimättä.

Nykyään Riemuloikassa syntyvät kääpiölupat ovat keskimäärin 1,6-1,7 kiloisia aikuispainoltaan. Tämä onkin itselleni eräänlainen ideaali kääpiöluppa. Noin muuten terve rakenne on siellä aivan ehdottomassa kärkipäässä, joten kaikenlaisia liioiteltuja ominaisuuksia pyrin välttämään. Haluan saada syntymään terveitä, hyväluonteisia kääpiöluppia, jotka pienestä asti tottuvat moniin elämän ääniin ja runsaaseen silittelyyn ja sylittelyyn. Sanonta "terve mieli, terveessä ruumiissa" pätee mielestäni mitä mainioimmin myös kaneihin.

Geenipoolin rikastuttaminen ja x-kirjavuus

Sen lisäksi, että ulkomailta on mahdollisuuksien mukaan hyvä saada Suomeen uusia valkoisia ss kääpiöluppia, voi kantaa pyrkiä laajentamaan myös yhdistämällä muihin väreihin ja niiden kautta saamaan syntymään taas valkoista sinisilmäistä.

Kun valkoisen sinisilmäisen yhdistää johonkin muuhun väriin, ovat kaikki syntyvät poikaset x-kirjavia, eli kantavat valkoisen sinisilmäisen geeniä. Kani voi olla kokovärinen, esimerkiksi luonnonharmaa ilman, että sen huomaa kantavan x-geeniä, tai se voi x-geenin ansiosta omata valkoisia merkkejä ja siniset tai kirjavat silmät.

Alla on kaksi luonnonharmaata kania, jotka kumpikin ovat x-kirjavia. Vasemman puoleisella x-kirjavuus ei juurikaan näy - muuta kuin pienenä sinisenä täplänä silmässä. Oikealla olevalla se sen sijaan näkyy laajempana valkoisena hajanaisena kuviona:


Seuraavassa kuvassa puolestaan luonnonharmaa x-kirjava kani, joka on ulkoisesti luonnonharmaa ilman minkäänlaisia valkoisia merkkejä, mutta x-geeni näkyy sillä sinisinä silminä:


Kun x-kirjavan kanin yhdistää valkoisen sinisilmäisen kanssa, on mahdollisuus saada syntymään taas valkoista sinisilmäistä. Tällä tavoin sen perimään on saanut lisäystä, eli geenipooli on laajentunut.

Tätä tapaa tulisi käyttää hyvin harkiten, huolehtien ettei syntyviä x-kirjavia käytetä rodun kasvatukseen yhdistämällä muuhun kuin valkoiseen sinisilmäiseen - ta toiseen x-kirjavaan, joka myös on yksi valkoisen sinisilmäisen geenipoolin rikastuttamisen muoto.

Rakastan valkoista sinisilmäistä kääpiöluppaa, joten tahdon sen säilyvän, pysyvän terveenä ja olevan yhä vain rikaskantaisempi.